Vanhat pihaleikit, lorut ja harrastukset

Pihaleikit

Vanhimpana pihaleikkinä, joita muistan 50-luvun alusta, oli hauska leikki, jonka nimi oli: kuljin kerran kaupungilla ja kuulin siellä kellon lyövän. Siinä leikkijät seisoivat tiiviissä ringissä ja joku aloitti leikin laskemalla: kuljin- kerran- kaupungilla- ja- kuulin- siellä- kellon- lyövän. Sitten se kenen kohdalle viimeinen sana osui, niin häneltä kysyttiin, että paljonko kello silloin löi? ja tämän leikkijän piti sanoa joku numero. Leikin hauskuus piili siinä, etteivät alakouluikäiset heti hoksanneet laskea etukäteen kenelle se luku osuisi. Jos se osui omalle kohdalle, niin silloin hänen itse piti aloittaa leikki.

Useissa leikeissä piti laskea joku leikkijä pelistä pois. Näitä loruja oli useita. Esimerkiksi: Auto ajoi kilparataa, yksi pyörä putosi pois. Tai: Entten tentten teelika mentten, hissun kissun vaaapula vissun, eelin keelin klok, viipula vaapula vok, eskon saun piun paum, yks on tästä pelistä pois. Vielä yksi tuli mieleeni: Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista, illan tullen sanoi hän, nyt mä lähden tästä pelistä puh pah pois. Kun opeteltiin uimaan käsipohjaa ja vesi oli kylmää, niin hoettiin lorua: yks kaks kolme, istu isän polveen, äiti sanoi, älä istu, isä sanoi istu vaan! Ja sitten kyykistyttiin veteen.

Eräs suosittu leikki, jota isot lapsetkin mielellään leikkivät oli nimeltään maan valloitus. Siinä pelivuoron saanut mittasi kengän pituuksilla saamansa maa-alan pituuden ja piirsi kepillä näin saamansa alueen rajat ja hän koetti samalla piirittää toisen pelaajan alueen, jottei tämä voinut rakentaa isompaa aluetta, vaan joutui voittajan syömäksi. Kengän mitan määrät saatiin hauskasti: laudalle asetettiin tikkuja ja leikkijä polkaisi lautaa voimakkaasti, jolloin tikut lensivät korkealle ja sitten laskettiin montako tikkua oli ristikkäin jonkun muun tikun kanssa. Se leikki tuli meidän pihaan varmaan yläkoululaisten mukana.

Sitten oli tutumpia leikkejä, kuten natsku tai naatta, jossa ajettiin toista takaa ja yritettiin saada hänet kiinni. Samanlainen leikki oli rosvo ja poliisileikki ja niiden variaatiot. Purkkis taisi olla meidän pihan erikoisuus. Siitä oli olemassa useita variaatioita, kuten kymmenen tikkua laudalla, mutta se tuli vasta paljon myöhemmin meidän pihalle. Purkkiksessa oli samat säännöt, mutta siinä oli vain peltipurkki, jota potkaistiin.

Suuressa lapsilaumassa, niin koulun pihalla, kuin kotipihallakin pojat ja tytöt osallistuivat moniin samoihin leikkeihin, kuten pitkän hyppynarun pyörittämiseen ja jotkut pojat oppivat myös varsin taitaviksi naruhyppelijöiksi.

Kiiltokuvien vaihto oli suosittua ja siihen saattoivat pojatkin osallistua. Poikien suosituin leikki oli vaihtaa kahvipaketeista löytyneitä ajoneuvojen kuvia ja myöhemmin purukumipaketeista löytyviä jääkiekkoilijoiden ja urheilijoiden kuvia.

Eräs suosittu leikki oli parpi, josta oli useita variaatioita. Kotipihalla ne ruudut piirrettiin kepillä soraan ja pelivälineenä saattoi olla joku litteä kivi. Jos koulun pihalla oli asfalttia, niin siihen ruudukko piirrettiin liidulla ja siinä pelivälineenä oli usein joku litteä esine. Siihenkin leikkiin pojat saattoivat innostua, jos tytöt sallivat sen. Koulupihan suosittuja leikkejä olivat kuka pelkää mustaa miestä ja vähän samanlainen leikki oli viimeinen pari uunista ulos ja se kun tulee viimeisenä, ompi kuolema, mutta opettajamme kielsi sen leikin lopulta, kun se ei kuulostanut mukavalta leikiltä. Posteljooni- leikki oli hauska. Siinä kaksi poikaa käveli vierekkäin pitäen toisiaan käsistä ristikkäin ja aina välillä he vaihtoivat nopeasti suuntaansa päinvastaiseksi tempaisemalla käsistä. He yrittivät törmätä toisiin lapsiin, huutamalla posteljooni kulkee keskellä tietä! ei väistetä! ei väistetä!  

Valokuvaaja-leikkiä leikittiin niin koti- kuin koulujenkin pihoilla, sekä sisällä. Siinä leikissä valittiin ensin yksi leikkijöistä, joka oli valokuvaaja. Sitten valokuvaaja otti jokaista leikkijää vuorollaan kädestä kiinni ja pyöritti tätä muutaman kerran ympäri. Pyörityksen jälkeen leikkijä päästetiin irti. Hänen täytyi jähmettyä heti paikalleen siihen asentoon, mihin hän pysähtyi. Tätä asentoa kutsuttiin patsaaksi tai valokuvaksi. Kun kaikki oli pyöritetty patsaaksi, valokuvaaja kävi katsomassa kuvia. Hän voi vaikka ”kehystää” kuvan käsillään ja matkia kameran sulkimen ääntä ja hauskin patsas pääsi yleensä seuraavaksi valokuvaajaksi. Leikkiä voi muunnella. Valokuvaaja voi esimerkiksi pyytää leikkijöitä tekemään patsaana jonkin tietyn ilmeen tai hassun asennon.

Isommilla lapsilla oli tästä leikistä jokin eroottisempi versio, mutta sitä leikittiin piilossa.

50.luvulla pojat keräsivät ja vaihtoivat kahvipaketista löytyneitä ajoneuvojen kuvia ja sama systeemi jatkui sitten 60-luvulla purukumi paketeista löytyneillä jääkiekkoilijoiden ja urheilijoiden kuvilla. 60-luvulla tuli muotiin hulavanteen pyörittäminen. Pojat innostuivat punomaan avaimenperiä muovisista sähköjohdonkuorista. Sekin idea tuli varmaan jostain nuorten lehdestä.

Koulun pihalla leikittiin ennustaja- leikkiä, jossa sormenpäissä pidettiin paperista taittelemalla tehtyä neliön muotoista ruusuketta. Toinen pelaaja valitsi jonkin paperille kirjoitetun numeron tai sanan, jolloin ennustaja avasi tai sulki sen valinnan mukaan, ja lopuksi avattiin yksi läpistä, jonka sisältä paljastui viesti, tehtävä tai ”ennustus”, kuten: ”Olet kiva! ”Juokse talon ympäri”, ”Saat hyvän päivän” tai ”Laula yksi laulu”. Nämä ovat peräisin nykyajan pelin ohjeista, sillä en muista mitä niissä silloin luki. Paikallisia nimityksiä pelille ovat esimerkiksi ”leukalappu” tai ”lörppä”. Yleisin nimitys tälle pelille on nykyään ennustaja tai paperiennustaja.

Kotipihan suosikkileikkeihin kuului linnun tai kissan hautajaiset. Sitä varten piti valita joku, joka olisi pappina. Usein lemmikki haudattiin jossain makeis- tai suklaarasiassa ja kun vainaja oli peitetty, niin haudan päälle laitettiin tietysti kukkia ja pappi siunasi vainajan ja lopuksi laulettiin joku virsi.

50-luvulla kaikki oli vielä yksinkertaista ja kaikesta oli pulaa. Eräs suosittu leikki oli purkkipuhelimen teko. Siihen tarvittiin kaksi marmeladipurkkia, paperia ja karhunlankaa. Purkkien pohjaan tehtiin ensin pieni reikä, johon se lanka kiinnitettiin. Voipaperipala kasteltiin ja kiinnitettiin purkin suulle liimapaperilla ja sitten se karhunlanka vedettiin aivan suoraksi, jonka jälkeen toinen leikkijä voi puhua purkin suulla olevaan tiukalle liimattuun paperiin, Paperi toimi värähtelevänä kalvona ja jos lanka oli aivan kireällä, niin toisessa päässä saattoi kuulla puhetta, ja sitten vaihdettiin vuoroa.

Seuraa johtajaa- leikki oli suosittu niin koulun pihalla, kuin kotipihallakin. Siinä yksi leikkijä ryhtyi jonon keulalla tekemään erilaisia hassuja liikkeitä, joita hänen perässään tulijoiden piti matkia ja seurata myös tarkasti hänen kävelyreittiään yli kivien ja kaatuneiden puiden. Se leikki oli ainakin pikkulasten suosiossa. Puujaloilla kävely kuului varmoihin kesän leikkeihin, johon osallistuivat isotkin lapset ja vesisota on aina kiehtonut lapsia. Puhallusputkia leikattiin linkkuveitsellä karhunputkien varsista. Pihlajanmarjat ja kuivat herneet olivat niihin soppivia ammuksia, sillä niitä riitti, eivätkä ne kaukaa ammuttuna sattuneet kovasti. Talvella tietysti rakennettiin lumiukkoja, sekä lumilinnoja ja leikittiin lumisotaa. Joillain pihoilla oli jäädytetty pieni luistelukenttä, tai sitten heidän lähellään oli jokin jäätynyt lampi tai puro.

Koulua on leikitty aina niin sisällä, kuin ulkonakin. Se leikki kiinnosti etenkin alaluokkalaisia, jotka ihastuivat opettajan rooliin ja monet heistä jatkoivat sillä tiellä aikuisenakin. Ennen lapset tekivät käpylehmiä, joilla he leikkivät, kunnes kauppoihin tuli muovisia eläinhahmoja.

Vähän isommat lapset leikkivät erilaisia lääkärileikkejä, mutta niitä leikittiin salaa, sillä siinä oli jo vähän intiimiä toimintaa ja niitähän harrastettiin etupäässä sisällä, mutta kukapa tietää, jos vaikka jossain…

Narulla hyppelyt kuuluvat olennaisena osana tyttöjen pihaleikkeihin. Minä en muista niitä loruja, mutta muistan niiden rytmin. Löysin aivan sattumalta netistä paljon hyppynaruloruja, kun etsin varmistusta siihen, että kuinka englanniksi oli kerrottu meidän tuttu lorumme: pappi, lukkari, talonpoika, kuppari… Sehän menee näin: Tinker, Tailor, Soldier, Sailor, Rick man, Thief.

Tähän minä olen kopioinut suurimman osan siitä Wikipedia-sivun sisällöstä, sillä siinä on paljon mielenkiintoista tietoa.

Hyppynaruloruja on leikitty ympäri maailmaa jo satoja vuosia. Lapset leikkivät yhdessä esimerkiksi koulujen välitunneilla hyppynaruleikkejä, joihin sisältyy hyppimisen ja narun pyörittämisen lisäksi myös loruja, joilla hyppimisestä tehdään hauskempaa ja joilla sitä rytmitetään.

Hyppynaruleikit ovat usein ryhmäleikkejä, joissa hyppynarun toisessa tai molemmissa päissä on pyörittäjä, ja hyppynarua hyppää vähintään yksi, mutta monesti useampi hyppijä kerrallaan. Hyppynarua käytetään myös urheilun ja kuntoilun apuvälineenä, mutta siihen liittyvät loruleikit ovat enimmäkseen lasten suosiossa.

Hyppynarun hyppäämiseen liittyvät leikit ja lorut ovat luultavasti kulkeutuneet maasta toiseen aikojen saatossa. Suomessa tunnettua ”Pappi, lukkari” -lorua vastaavaa, lähes samanlaista ”Tinker, tailor” -lorua on leikitty muun muassa Englannissa.

Historia

Hyppynarulla hyppäämistä on kuvattu jo muinaisessa Egyptissä, jossa hypättiin viiniköynnöksen yli, ja lasten on kuvattu hyppäävän jonkinlaisella narulla myös keskiaikaisissa maalauksissa. Leikkien ja niihin liittyneiden lorujen kantautumisajankohtia Eurooppaan ja Amerikkaan on kuitenkin vaikea määritellä. Vaikka hyppynaruleikkien historia on hiukan sumeaa, on kuitenkin selvää, että alun perin laji oli tytöiltä kielletty, samoin kuten useimmat muutkin ulkoleikit, sillä tyttöjen oli tärkeää olla avuksi kotona, ja lisäksi hyppynarulla hyppimiseen olisi sisältynyt riski, että heidän nilkkansa olisivat paljastuneet. Vasta tyttöjen aloitettua hyppynarulla hyppiminen niihin leikkeihin niihin tulivat mukaan myös lorut.

Yhdysvalloissa tyttöjen naruhyppelyn yleistymiseen ja sen suosion nousemiseen vaikutti voimakkaasti se, että perheet muuttivat kaupunkeihin 1800-luvun lopulla. Sieltä lapsille tarjoutui sekä paljon leikkikavereita, että myös jalkakäytäviä ja muita sileitä pintoja, jotka sopivat hyppynarulle. Myös Lelumuseon vuonna 2020 aikana järjestämä muistitietokeruu leikeistä ja leluista paljasti, että ulkoleikit ja naruhyppely korostuivat erityisen voimakkaasti 1960–1970-luvun lapsuuttaan eläneiden muisteluissa. Se oli myös aikaa, jolloin muuttoliikkeen myötä moni lapsiperhe muutti lähiöihin ja uudet elementtirakenteiset koulut ja lähiöiden tasoitetut pihat täyttyivät lapsilaumoista.

Hyppynarulorujen tarkoituksena on jäsentää leikkiä, kun taas lorujen sisältö ovat leikissä toissijaisia. Riimit ovat loruleikeissä sekä eräänlaisia sanaleikin leikkikaluja, väline kommunikointiin muiden kanssa, sekä mahdollisuus kielelliseen sekä rytmilliseen leikkiin ja kehittymiseen. Leikkeihin liittyvät lorut tai laulut ovat siis omassa kategoriassaan epätavallisia, koska ne on välitetty ensisijaisesti lapselta lapselle yleensä ilman perimmäistä syytä, toisin kuin muut lastenlorut, jotka välittyvät aikuiselta lapselle ja sisältävät usein moraalin. Uusia hyppynaruloruja syntyy jatkuvasti uusien hyppijöiden aloittaessa leikit, mutta vanhat lorut ovat säilyneet niiden rinnalla jo yli sata vuotta. Vanhoissa, säilyneissä loruissa voi olla lasten aikaisemmasta leikkikulttuurista johtuen tyttömäiseksi käsitettyjä viittauksia tuleviin poikaystäviin tai avioliittoon.

Tunnettuja hyppynaruloruja

Useimpia loruja lausutaan hyppynarun tahtiin ja hyppynarun vauhtia tahdittaen. Loruja lausuvat usein hyppynarun pyörittäjät sekä ympärilläolijat samalla, kun hyppijä hyppii sen tahtiin.

Valintaleikeissä "valinta" (esimerkiksi siitä, missä hyppijä menee naimisiin, tai millä alkukirjaimella tämän "tulevan kumppanin" nimi alkaa) ja siten lorun eteneminen seuraavaan vaiheeseen tapahtuu hyppijän kompastuessa, lopettaessa tai narun pysähtyessä (jäädessään esimerkiksi jalkojen väliin jumiin).

Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari

Aluksi valitaan sulhasen ammatti: Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas.

Hääpuku on tehty: Silkkiä, samettia, ryysyä, rääsyä, sarkaa, verkaa.

Sormus on tehty: Kulta, hopea, kupari, rauta, puu, muovi.

Häät vietetään: Talossa, ladossa, kirkossa, navetassa.

Ensimmäinen lapsi on: Tyttö, poika, hullu, apina.

Hiirenhäntä

Valitaan henkilö, joka pyörittää hyppynarua maassa. Pyörittäjä sanoo alussa "hiiret sisään", ja leikin osallistujat hyppivät narun yli sen tullessa kohdalle samalla hokien "tyttö, poika, enkeli, noita." Mikäli joku leikkijöistä sotkeutuu naruun sen tullessa kohdalle, hänen kohtalonsa riippuu siitä, missä vaiheessa lorua mennään. Jos sotkeutuu naruun, kun ollaan sanojen tyttö tai poika kohdalla, naruun sotkeutujan pitää lähteä juoksemaan pyörittäjää karkuun, mennä kyykkyyn ja sanoa tytön/pojan nimi. Vastaavasti sanan enkeli ei aiheuta leikkijälle mitään ja sanan noita kohdalla leikkijä joutuu pyörittäjäksi.

Roope-ankka

Roope-ankka, Roope-ankka laskee rahojaan.

Yksi raha puuttuu, Roope-setä suuttuu

1,2,3,4,5...

Kahvi, Kerma, Sokeri, Tee

A - B - C -D

Kahvi, Kerma, Sokeri, Tee

Lääkäri läski

Lausutaan tavuttaen:

Lääkäri läski, potilaan käski tulla huoneeseen

"mikä sua vaivaa?" "tissiliivi/umpisuoli painaa"

"painu sitten pellolle ennen ku mä lasken viiteen"

1,2,3,4,5

Omena, päärynä, appelsiini

Omena, päärynä, appelsiini.

Jos sinä hyppäät kaksikymmentäviisi,

saat sinä ensimmäisen palkinnon

1,2,3,4,5,6,7,8,9,10...25!

Nallekarhu, nallekarhu

Lorulla ohjeistetaan hyppijää tekemään toiminnot hypähdysten välillä. Variaatioita on monia, muun muassa:

Nallekarhu, nallekarhu, mene sisälle, nosta tassusi, pyöri ympäri, niiaa, kumarra, potkaise, kiljaise, sano nimesi, älä mene pois, mene pois!

Nallekarhu, nallekarhu mene sisälle, nosta tassusi, pyöri ympäri, niiaa, kumarra, koske tassu maahan, potkaise, syö hunajaa, mene humalaan, paina nappia, tanssi rokkia, tarjoile, istu potalle, painu pellolle.

"Kenestä tykkäät?"

"Minna" se tykkää a,b,c,d,e,f,g,h,...

"Minna" se tykkää Villestä, juu, ei, juu, ei, juu, ei...

Hypitään niin kauan kuin hyppiminen epäonnistuu. Aakkosia lueteltaessa pyöritetään nopeammin. Se mihin kirjaimeen naru pysähtyi, niin muut keksivät sillä kirjaimella alkavan nimen. Tämän jälkeen hyppääjä aloittaa uudestaan ja loru aloitetaan alusta: Minna se tykkää Villestä juu, ei, juu, ei.... pyöritetään naurua nopeasti ja taas hypitään niin kauan, että saadaan selvyys asiaan.

Pappi se pyöritti kengän nauhaa

A, b, c, d, e...

Pappi se pyöritti kengän nauhaa, (hyppijän nimi) se hyppäsi (keksitty nimi) kaulaan!

Ei, juu, ei, juu, ei, juu...

On totta! (tai) Ei totta!

Sen kirjaimen kohdalla, jossa tulee virhe, niin pyörittäjät keksivät sillä alkavan nimen. Sitten pyöritetään niin kauan, että naru pysähtyy "ei" tai "juu" kohdalla ja huudetaan "ei ole totta" tai "on totta"!

Naimisiin!

1) puolison nimi: Luetellaan aakkoset (a, b, c, d, e..) ja keksitään hyppynarun pysähtyskirjaimella alkava nimi

2) rakkausavioliitto vai ei: "juu-ei-juu-ei..."

3) hääasu: "hääpuku-juhlapuku-uimapuku-alasti-hääpuku-juhlapuku..."

4) häiden viettopaikka: "kirkko-navetta-huussi-kirkko..."

5) lasten lukumäärä: "1-2-3-4-5-6-7-1-2..."

6) tuleva koti: "linna-omakotitalo-teltta-linna..."

Liitin tähän mukaan myös vanhoja harrastuksia

Kidekone

40- ja 50- luvulla nuoret olivat mukana kaikenlaisissa harrastuskerhoissa ja kotonaan kaveriporukoissa. Oli ilmestynyt Ilmari Jäämaan kirjoittama Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirja, jossa oli useita melko vaativia sähköalan rakennusohjeita erilaisille laitteille.

Vanhin ohje lienee kidekoneen rakentaminen. Matkaradiota ei ollut vielä keksitty ja kodeissa oli vain isoja putkiradioita. Kidekone on yksinkertainen radiovastaanotin, joka ei tarvitse ulkopuolista virtalähdettä, vaan se saa käyttövoimansa suoraan vastaanottamistaan radioaalloista. Kidekone vastaanottaa AM-lähetyksiä ja siinä oleva diodi tasasuuntaa kantoaallon jättäen jäljelle vain signaalin verhokäyrän, joka sisältää radion välittämän ohjelmasignaalin. Yleisradionkin aikaisemmin lähettämät keskipitkien ja pitkien aaltoalueiden lähetykset olivat siten vastaanotettavissa kidekoneella.

Voimakkaan radioaseman läheisyydessä ei tarvita edes virityspiiriä, mutta jos vastaanotettavissa on useita radioasemia, niiden joukosta valitaan haluttu asema säädettävän virityspiirin avulla. Virityspiirin hyvyysluvulla on kidekoneen suorituskyvyn kannalta suuri merkitys. Kaukana kidekone vaatii lisäksi hyvän antennin ja kuunteluun tarvittiin kuulokkeet.

Kidekoneessa käytettäväksi kiteeksi sopii erinomaisesti lyijyhohde. Kideilmaisimessa ohut metallilangan kärki koskettaa lyijyhohdepalasta ja sekä langalla että mineraalipalasella on oma, pieneen eboniittiliuskaan kiinnitetty pistokoskettimensa. Metallilangan ja kiteen kosketuskohta laskee lävitseen virtaa huomattavimmin vain suunnassa kide- metallikärki. Näin kideilmaisija siis muuttaa korkeajaksoisen vaihtovirran sykkiväksi tasavirraksi.  

Polkuauto

50-luvulla pojat rakensivat polkuautoja, joita nimitettiin kinnereiksi. Polkuautoon tarvittiin jonkinlainen alusta, johon kiinnitettiin polkupyörän renkaat, polkimet, sekä ketju ja rattaat. Etupyörien kääntymistä varten piti rakentaa siihen jonkinlainen ratti ja etupyörien kääntömekanismi. Kori tehtiin liimaamalla se vaneriviilusta. Mäkiauto oli muuten samanlainen, mutta siihen ei tullut polkimia. Mäkiautokisat olivat kovin suosittuja siihen aikaan.

 Liidokit ja lennokit

50-luvulla toimi useita liidokki- ja lennokkikerhoja, joissa niitä rakennettiin ja niissä pidettiin pituusliito- kilpailuja. Niitä rakennettiin paljon myös kodeissa, jossa niiden rakentaminen aloitettiin halvasta rakennussarjasta ja sitten kun taitoa karttui, niin niitä alettiin rakentaa piirustusten mukaan käyttämällä balsarimoja ja siipien peitoksi liimattiin silkkipaperi, joka lopuksi lakattiin. Kun innostus kasvoi, niin myös liidokkien koko kasvoi ja kun lennättäjä kyllästyi juoksemaan niiden perässä, niin niiden peräsimeen tehtiin kääntösysteemi. Siinä oli sytytyslanka, joka palattuaan loppuun vapautti peräsimen ja kumilenkki veti peräsimen vinoon. Liidokin piti silloin kääntyä takaisin päin, mutta usein se törmäsi johonkin puuhun tai putosi maahan. Siiven jatkuva rikkoutuminen olikin yleisin syy harrastuksen lopahtamiseen. Luonnollinen jatko liidokkien rakentamiselle oli siirtyminen lennokkien pariin. Niissä oli aluksi käyttövoimana vain polkupyörän sisäkumista leikattu suokale, jonka toinen pää kiinnitettiin lennokin runkoon ja toinen pää potkuriin. Potkuria pyöritettiin ensin käsin, niin että kumilenkki kiristyi, ja kun kone heitettiin ilmaan, se jatkoi lentoaan potkurin pyöriessä. Lennokin rakentamisessa vaativin vaihe oli potkurin veistäminen balsakappaleesta, mutta se onnistui hyvien ohjeiden ansiosta. Sitten se hiottiin santapaperilla sileäksi. Rakentamisen seuraava vaihe oli tietysti siirtyminen polttomoottori lennokkiin, jos taito ja rahat riittivät siihen.

Morsetusavain

Siinä Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirjassa oli ohjeet morsetusavaimen tekoon. Se on aika yksinkertainen laite. Lähettävään avaimeen tarvittiin vain vipu, jota painettaessa saatiin paristosta tuleva virta yhdistettyä toiseen laitteeseen. Vastaanottavaan avaimeen piti rakentaa kela, jonka runkona kävi joku pyöreä holkki. Sen holkin ympärille kierrettiin kuparilankaa monta kerrosta ja aina jokaisen kerroksen väliin laitettiin lakattu silkkipaperisuikale eristeeksi ja sitten viimeisen käämikerroksen päälle tuli lakkakerros. Kela kiinnitettiin johonkin vaneripalaan ja sen vierelle kiinnitettiin morsetusavaimen teline, jossa avain pystyi keinumaan ylös ja alas. Tähän avaimeen kiinnitettiin lyijykynä, jonka tarkoituksena oli painaa jälki paperille, aina kun lähettävää avainta painettiin. Nyt kun kela ja avain olivat paikoillaan jalustassa, niin kelan johtojen päihin kiinnitettiin sähköjohdot, joiden toiseen päähän liitettiin pistoke. Pistokkeista vedettiin langat toiseen laitteeseen, joka oli eri huoneessa. Kun avaimesta naputettiin morsemerkkejä, niin toisen laitteen avain liikkui ylös ja alas kelan magneetin voimasta, niin että siinä oleva kynä naputti paperille pisteitä ja viivoja ja jos paperin siirtorullat toimivat oikein, niin ne siirsivät paperisuikaletta eteenpäin ja tuloksena oli lukukelpoisia morsemerkkejä.

  Vaneriveneet

60-luvulla oli jo saatavilla hyviä vedenkestäviä hartsiliimoja ja silloin ilmestyi Kai Osaran kirjoittama Vaneriveneitä rakentamaan- kirja, joka innosti monia kokeilemaan veneenrakennusta. Kirjassa oli selkeät ohjeet ja piirustukset kanootista moottoriveneeseen ja pieneen purjeveneeseen asti. Minun veljeni rakensi kaverinsa kanssa meidän puuvajassa ovaalin muotoisen kanootin. Kanootin nimi oli Vesikirppu. Sitten, kun kanootti tuli valmiiksi, niin siihen tehtiin vielä mela, jonka jälkeen Vesikirppua lähdettiin kuljettamaan Munkkiniemen rantaan polkupyörän kyljessä, niin että se seisoi kyljittäin polkimen päällä. Rannassa oli kuitenkin niin kova aallokko, että heidän melontakokeilunsa päättyi pahasti rantakivikkoon ja kanootti hylättiin sinne.